Mun matka laumanvartijakoirien kanssa alkoi n viitisen vuotta sitten, kun halusin alkaa nukkua kesäyöni rauhassa pelkäämättä, että joku petoeläin on aterioimassa mun lehmiä.
Roduksi valikoitui owczarek podhalanski. Ja Justiina kotiutui meille eläinten vahdiksi. Se olikin koira vailla vertaa eläinten kanssa, mutta valitettavasti jouduimme siitä luopua aivan liian varhain vakavien käytösongelmien vuoksi, joka johti lopulta siihen, että koira vahingoitti vartioitavaansa pahasti. Kaikesta päätellen, kyse oli kuitenkin jostain vakavasta terveydellisestä asiasta, joka sai koiran käyttäytymisen muuttumaan rajusti hyvin lyhyessä ajassa, myös koiran lopettanut eläinlääkäri löysi koirasta huolestuttavia seikkoja lopettaessaan sen.
Meille oli jo tullut aiemmin toinen podhalanski, Tuhti. Ja senpä kanssa elämä jatkui Justiinan poismenon jälkeen. Tuhti ei koskaan kovin voimakkaasti eläimiin sitoutunut, mutta elää kyllä eläinten kanssa 24/7 ja varmaa ainaki 360 jossei 365. Tuhtille hankittii vastuunjakajaksi podhalanski, Vesseli. Vesseli sitoutui eläimin todella voimakkaasti, mutta oma osaamattomuuteni tämän yksilön kohdalla koitui ongelmien tuojaksi. Lopulta Vesseli vaihtoi kotia.
Nuo kokemukset alotti mielessä sellasen prosessin, että on pakko yrittää ymmärtää paremmin, pakko yrittää oppia asioita. Ja niin alotin matkan kohti koiran mieltä kirjallisuuden parissa, erilaisten artikkeleiden parissa, ja olen seuraillut aktiivisesti keskusteluja niin suomalaisilla kuin englanninkielisillä foorumeilla.
En siis ole mikään koirakuiskaaja, vaan valitettavan tavan talliainen, joka on hyvin pettynyt omaan osaamattomuuteensa koirien ohjaamisen suhteen. Osaamattomuus ja ymmärtämättömyys tuskin koskee ainoastaan itseäni, joten toivon, että kaikenlaisten läpikäymieni ajatushautomoiden ja kirjallisuuden ansiosta osaisin antaa ihmisille näkökulmia, herätellä ihmisiä miettimään asioita enemmän, tulla tiedostavammaksi koiriensa kanssa matkaa tehdessä. Ja ennenkaikkea, oppia itse taas kokoajan enemmän lukijoiden ajatusten ja kokemusten myötä.
Ihanteellisimmillaan laumanvartijan kanssa elämä lähtee sujumaan kuin ajatus, koira oppii ja osaa jo pienestä lähtein niin sisäsyntyisesti olla oikein. Niin mulla meni kahden ensimmäisen kanssa, ja vielä toiselle vuodelle kolmannenkin kanssa. Mutta olen ollut onnekas, on ollu erinomaisia pentuja, jotka on antanu anteeksi ne mokailut, joita itse olen tehny, ajatellessani, että siinähän ne työnohessa oppii olemaan ja elämään. Ja oppivatkin, mutta sitten, kun kaikki ei menekkään aivan ku on ajatellu... Sillon kaipaisi jotain apua ja tukea, ja sitähän olen kyllä saanut, en vaa oo osannu vastaanottaa erityisen hyvin, olen siitä pahoillani kaikille niille, jotka on kuitenkin yrittäneet takoa viisautta mun pääkoppaan. Toisaalta sitten oivalsin, että kaikkien on helppo antaa toisilleen neuvoja, mutta lopulta vastaanottajan on oltava valmis ottamaan ne neuvot vastaan. Ja se ei ole helppoa.
Siksipä toivonkin, että kun jaan ajatuksiani, ihmiset saisi kenties jotain mihin tarttua ongelmien keskellä, en osaa neuvoja antaa, mutta uudenlaisia näkökulmia ehkä, jotka on apuna vastaanottamassa toisten neuvoja, tai jopa oivaltamaan ne ratkaisut itse.
Nyt meillä on kasvamassa pyreneittenmastiffipentu Hapsu, ja tuntuu, että taas ollaan onnekkaina saatu hyvä pentu kasvamaan. Ehkä kerron rotuvalintaan liittyviä ajatuksia jossain blogitekstissä, joita itse olen tuumaillut päätyessäni neljännen kohdalla eri rotuun.
On synkkää lukea epäonnisista tilanteista laumanvartijakoirien kanssa, ja onkin tärkeä muistaa, että meillä suomessa karsintaa ei tapahdu juuri yhtään. Kaikki pennut on "potentiaalisia eläinvahteja" useinkin, vaikka todellisuus on, että kaikista ei siihen ole, koskaan. Ei vaikka kuka guru sen koiran kanssa puljaisi, siitä ei välttämättä kasva luotettavaa eläinten kanssa eläjää. Itsesyytökset kuuluu asiaan, ku asiat ei suju, kuin on suunnitellut, mutta jokainen meistä tekee parhaansa sillä tietotaidolla mikä meillä on olemassa, joten itseään ei pidä ruoskia kohtuuttomasti. Eikä meidän tavan talliaisten tarvitse mitään koirakuiskaajia olla, mutta me jokainen voidaan oppia kuitenkin kokoajan lisää vähentämään riskejä kaikenlaisten ongelmien syntymiseen.
Mulle tärkeintä on, että meillä kaikilla olis parempi arki laumanvartijan kanssa, ja että meidän eläimillä olis parempi arki laumanvartijan kanssa.
Roduksi valikoitui owczarek podhalanski. Ja Justiina kotiutui meille eläinten vahdiksi. Se olikin koira vailla vertaa eläinten kanssa, mutta valitettavasti jouduimme siitä luopua aivan liian varhain vakavien käytösongelmien vuoksi, joka johti lopulta siihen, että koira vahingoitti vartioitavaansa pahasti. Kaikesta päätellen, kyse oli kuitenkin jostain vakavasta terveydellisestä asiasta, joka sai koiran käyttäytymisen muuttumaan rajusti hyvin lyhyessä ajassa, myös koiran lopettanut eläinlääkäri löysi koirasta huolestuttavia seikkoja lopettaessaan sen.
Meille oli jo tullut aiemmin toinen podhalanski, Tuhti. Ja senpä kanssa elämä jatkui Justiinan poismenon jälkeen. Tuhti ei koskaan kovin voimakkaasti eläimiin sitoutunut, mutta elää kyllä eläinten kanssa 24/7 ja varmaa ainaki 360 jossei 365. Tuhtille hankittii vastuunjakajaksi podhalanski, Vesseli. Vesseli sitoutui eläimin todella voimakkaasti, mutta oma osaamattomuuteni tämän yksilön kohdalla koitui ongelmien tuojaksi. Lopulta Vesseli vaihtoi kotia.
Nuo kokemukset alotti mielessä sellasen prosessin, että on pakko yrittää ymmärtää paremmin, pakko yrittää oppia asioita. Ja niin alotin matkan kohti koiran mieltä kirjallisuuden parissa, erilaisten artikkeleiden parissa, ja olen seuraillut aktiivisesti keskusteluja niin suomalaisilla kuin englanninkielisillä foorumeilla.
En siis ole mikään koirakuiskaaja, vaan valitettavan tavan talliainen, joka on hyvin pettynyt omaan osaamattomuuteensa koirien ohjaamisen suhteen. Osaamattomuus ja ymmärtämättömyys tuskin koskee ainoastaan itseäni, joten toivon, että kaikenlaisten läpikäymieni ajatushautomoiden ja kirjallisuuden ansiosta osaisin antaa ihmisille näkökulmia, herätellä ihmisiä miettimään asioita enemmän, tulla tiedostavammaksi koiriensa kanssa matkaa tehdessä. Ja ennenkaikkea, oppia itse taas kokoajan enemmän lukijoiden ajatusten ja kokemusten myötä.

Siksipä toivonkin, että kun jaan ajatuksiani, ihmiset saisi kenties jotain mihin tarttua ongelmien keskellä, en osaa neuvoja antaa, mutta uudenlaisia näkökulmia ehkä, jotka on apuna vastaanottamassa toisten neuvoja, tai jopa oivaltamaan ne ratkaisut itse.
Nyt meillä on kasvamassa pyreneittenmastiffipentu Hapsu, ja tuntuu, että taas ollaan onnekkaina saatu hyvä pentu kasvamaan. Ehkä kerron rotuvalintaan liittyviä ajatuksia jossain blogitekstissä, joita itse olen tuumaillut päätyessäni neljännen kohdalla eri rotuun.
On synkkää lukea epäonnisista tilanteista laumanvartijakoirien kanssa, ja onkin tärkeä muistaa, että meillä suomessa karsintaa ei tapahdu juuri yhtään. Kaikki pennut on "potentiaalisia eläinvahteja" useinkin, vaikka todellisuus on, että kaikista ei siihen ole, koskaan. Ei vaikka kuka guru sen koiran kanssa puljaisi, siitä ei välttämättä kasva luotettavaa eläinten kanssa eläjää. Itsesyytökset kuuluu asiaan, ku asiat ei suju, kuin on suunnitellut, mutta jokainen meistä tekee parhaansa sillä tietotaidolla mikä meillä on olemassa, joten itseään ei pidä ruoskia kohtuuttomasti. Eikä meidän tavan talliaisten tarvitse mitään koirakuiskaajia olla, mutta me jokainen voidaan oppia kuitenkin kokoajan lisää vähentämään riskejä kaikenlaisten ongelmien syntymiseen.
Mulle tärkeintä on, että meillä kaikilla olis parempi arki laumanvartijan kanssa, ja että meidän eläimillä olis parempi arki laumanvartijan kanssa.