Aidataan aidataan

Laumanvartijakoirat tullessaan tuo mukanaan paljon vastuuta, vastuuta siitä, ettei se ole missään tilanteessa häiriöksi ulkopuolisille, vaaraksi kenellekkään. Eihän nämä koirat yleisvaarallisia ole, mutta usein ihmiset eivät osaa toimia laumanvartijan kohdatessa kovin järkevästi, koira tekee vain työtään silloinkin, kun se omin päin tiluksille tunkeutuvaa ihmistä koettaa pysäyttää tai häätää. Suomen oloissa aitaaminen on lähes välttämättömyys. Se millainen aidan tulee olla, on moninaisempia asia. Se riippuu mm yksilön halusta lähteä omalta alueelta, ärsykkeiden määrästä ympäristössä, sitoutuneisuudesta laumaan jne.. Voimakkaasti laumaan sitoutunut yksilö pysyttelee suht lähelläkin laumaansa, mutta koiria ollessa useampia, jokainen ottaa oman roolinsa koiraporukassa, ja siellä joku voi olla se, joka kokee tarpeelliseksi pitää alue tyhjänä tunkeilijoista laajemmallakin sektorilla. 

Kaikissa käydyissä keskusteluissa aitaamisasioista, on ilmennyt, että kasvattajat suorastaan vaativat aitaamista, samoin valtaosa niistä, joilla laumanvartijan omistajana on karttunut kokemusta. Se, millainen aitaus laumanvartijalla on oltava, onkin sitten mutkikkaampaa. Koirakauppa kävisi heikonlaisemmin, jos kasvattajat lähtökohtaisesti suosittelisi tai vaatisi kahden metrin korkuista jykevää ja kestävää verkkoaitaa minimissään hehtaarien alueille tai kenties laitumien ympärille. Aitaamisasioista tulisi silti keskustella, ja kertoa niin positiiviset kuin myös negatiiviset kokemukset koirien aitauksissa pysymisestä, ja tottakai keskustella niistä vaikuttimista, jotka aidassapysymiseen vaikuttaa. Yksilöitä on hyvin monenlaisia, eikä yksi aitatyyppi yksinkertaisesti sovi kaikille. 

On muistettava, että koiran omistajalla on aina vastuu koiransa tekemisistä. Yksikään kasvattaja ei pienestä pennusta osaa arvioida, kuinka työskentely- ja kasvuympäristö muovaa pentua vartiointipuuhiin, mutta se mikä on varmaa yleisesti ottaen, on se, että laumanvartijarotuinen koira tulee vartioimaan enemmän tai vähemmän, ennemmin tai myöhemmin. Siksi aitojen tärkeyttä ei painoteta turhaan. Eikä koskaan voi pentuna tietää, millainen aikuinen siitä kasvaa, millaiset aidat se ympärilleen tarvitsee.

Ennen laumanvartijan tuloa olisi suotavaa pohtia aitaamisasioita ja ideaalitilanteessa on back up plan, aivan pelkkä koiratarha äkkitilanteita varten, esim jos koira vaikka alkaakin karkailla laitumelta eläinten luota, tällöin tilanne on katkaistava viipymättä ja koiratarha on oiva paikka, minne koiran tai koirat voi laittaa ratkaisujen etsimisen ajaksi. Se on varma ja turvallinen paikka väliaikaiseen tilanteeseen. Jo pennulle toki tulee neuvoa, että koiratarha on aivan kiva paikka, ja totuttaa se siihen, että joskus siellä voi lyhyitä aikoja joutua viettämään. 

"Onhan minulla eläinsuoja, voin kai minä sinne koirat laittaa, jos tilanne vaatii", no juu voi, mutta ihan omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa ettei se kaikkien yksilöiden kohdalla ole viisas ratkaisu, ei laisinkaan. Paras olisi tarha lähellä vartioitavia eläimiä, katse ja kenties kosketusmahdollisuudella. Kaikenlainen rajoittaminen kun aiheuttaa stressiä koirallekkin, ja jotku koirat voi alkaa sitten purkamaan sitä stressiä vaikka vahdittaviin ei niin positiivisella tavalla. Näitä käyttäytymispulmia ennaltaehkäistäkseen on turvallisin rakennella tarha. Voihan olla, että terveydellisistä syistä koira joudutaan pitämään poissa työstä toisinaan, joten eläinten lähellä oleva tarha ratkaisisi tämänkin tilanteen.

Koiratarhasta käsin yksikään laumanvartija ei pidemmän päälle pysty työtä tekemään, ja se lisäksi lisää stressiä, on aika virikkeetönkin ympäristö liikkumaan luodulle laumanvartijalle. Kaikkiaan kuitenkin, suomessa valtaosa laumanvartijoista elää aitauksissa, pienemmissä tai isommissa. Järeämmissä tai vähemmän järeämmissä. Tärkeintä on koiran itsensä, vartioitavien, ulkopuolisten turvallisuus. Mahdoton yhtälö se ei kuitenkaan ole, mutta kaikkeen on syytä varautua.

Kaikenlainen aitaaminen toki voi lisätä resurssiaggressiivisuutta, ja voimistaa reaktioita, esim tulijat haukutaan voimakkaammin kuin, jos koira olisi irtaalla omistajan kanssa vastaanottamassa vieraita. 

Erilaiset käyttäytymisen pulmat voi tarhaolosuhteissa lisääntyä, koska stereotyyppistä käyttäytymistä ilmenee myös koirilla pienissä, ahtaammissa tiloissa. Tarve vartioida ei katoa tarhassakaan, ja ahdas tarha voi voimistaa koiran kokemaa stressiä siitä, ettei se pysty työtään tekemään, ja näin ollen vaikuttaa valtavasti käyttäytymiseen. Jos koiria tarhassa on useampia, pieni tila voi aiheuttaa konflikteja vaikka niitä ei isolla alueella työskennellessä ollutkaan. Tilaa tilaa tilaa, sitä laumanvartija rakastaa. 

Monille aitaamisasia on ehkä yksi suurimpia syitä jättää hankkimatta laumanvartija, koska se koetaan liian kalliiksi, työlääksi ja mahdottomaksikin. Onko se sitä? Yksinkertaisimmillaan se ei ole, erilaisia ratkaisujakin on olemassa monenlaisia ja yksi jo mainittu pelastaa kaiken, jos tilanne niin vaatii. Se koiratarha. Tärkeintä on, ettei koira ole vaaraksi ympäristölle (ja tällä tarkoitan liikennettä, ympärillä kulkevia ihmisiä, koiria, ja muita ns ei uhkana pidettäviä eläimiä), sen varmistaminen on helppoa, jos tontilta löytyy koiratarha, joka voi toimia tilanteen vaatiessa väliaikaisratkaisuna pysyvämpiä ratkaisuja etsiessä. 

Aitaamisvaihtoehtoja:

Sähköaitaus

Sähköaita on varsin tavallinen tuotantoeläinten aitaamistapa, ongelma suomen olosuhteissa tahtoo olla, että talviaikaan sähkö ei oikein kulje. Kesäaikaan voi ilmetä maadoitusongelmia, ja turkki voi eristää, eikä tälliä tule, myöa aluskasvillisuus tuo omay haasteensa. 

Talvinauha on yksi toimiva ratkaisu, joka toimii kesät talvet. (Toki niittohommia piisaa) Normaalisti maadoitus tehdään rautatangoilla maahan, joka kesäaikaan toimii vallan mainiosti. Talviaidan maadoitus tehdään maan sijaan suoraan lankaan. Talvinauhassa (kuva), kulkee kaksi erillistä sähkölankaa. Toinen (pun) on lanka, johon kiinnitetään sähköpaimenesta virtalanka, ja toinen (vihr) on maadoituslanka, joka kiinnitetään paimenen maadoituksesta suoraa vihreään lankaan. Sähköiskun saa, kun koskettaa molempia lankoja yhtäaikaa.

Sähköpaimenia saa maatalouskaupoista, koira on sen verran herkkä eläin, että se ei tarvitse kenties sitä kaiken voimakkainta paimenta, joka putiikista löytyy. Mutta aidan pituus vaikuttaa myös siihen, millainen paimen teholtaan tarvitaan. Pitkä aitaus tarvitsee tehokkaamman paimenen. Näihin asioihin löytyy kyllä neuvoja maatalouskaupoista, kun itse osaa arvioida kuinka isoa laidun alaa on aitaamassa. On myös hyvä testata kuinka voimakkaan tällin aita antaa, sen voi selvittää tarkoitusta varten olevalla mittarilla, on tarpeetonta aiheuttaa liian voimakasta tälliä koiralle. 

KUVA, punainen on virta ja musta maadoitus

Sähköaita on verrattain edullinen tapa aidata, mutta suinpäin ei pidä koiraa sähköaitaan tuuppasta. Pehmeinä koirina laumanvartijat saattaa yhdistää sähköiskun vaikkapa samalla hetkellä pihaan tulevaan vieraaseen, tai lähestyvään vartioitavaan eläimeen. Joten sähköaitaukseen totuttaminen on tärkeä hoitaa todella harkitusti ja tilanteessa, jossa koira ei pysty yhdistämään sähköiskua mihinkään muuhun kuin lankaan itseensä. 

On hyvä pitää mielessä, että jotkut yksilöt voi puolestaan olla niin kovapäisiä, ettei ne ikinä opi kunnioittamaan sähköaitausta... Jotkut yksilöt voi saada elinikäiset traumat, eivätkä halua enää oikein mennä koko laitumelle.. Joten sähköaidan kanssa varovaisuus on erittäin tärkeää, varsinkin pentujen ja nuorten koirien kanssa.

Joten varoilta sen koiratarhan olemassaolo ei ole hullumpi idea tässäkään tapauksessa.

Langan korkeus. Omakohtaisesti olen nähnyt parhaimmaksi tavaksi toimia siten, että maadotuslanka kulkee maassa, siitä n 10-15cm välein lankoja niin monta, kuin nyt tarpeelliseksi kokee, että koira pysyy sen sisäpuolella. Jokaisen nauhan liittäminen tehdään samalla tavalla, joka toinen on siis maadoituslanka, ja joka toinen virta. 
Tämän voi tehdä myös aivan tavallisilla aitanauhoilla, kun huolehtii, että jokatoinen on maadoitus, joka toinen virta. Talviaikana vaan tulee varmistaa, ettei langat osu toisiinsa lumen painosta. 

Isompien tuotantoeläinten kohdalla olen havainnut, että karjan karkaamistilanteessakin alimmat langat pysyy aika hyvin ehjänä, joka pitää koirat oikealla puolella aitaa. Pienempien eläinten kanssa tämä voi olla pulmallisempaa, joten on tärkeä, että virta kulkee, ja aluskasvillisuus on vähäistä, jotta kaikki eläimet pysyisivät aidan oikealla puolella.

Lammasaidat 

Lammasaitaverkkoaa käytetään usein aitaamaan pienempiä tuotantoeläimiä, ne useimmiten pitää sisäpuolella myös laumanvartijan. 

Tämän oheen suositeltavaa olisi kuitenkin laittaa aidan yläpuolelle vähintään yksi, mielummin useampikin sähkölanka. Kaiken varalta. Maadoituksen saa tehtyä, kun yhdistää maadoitukseen kuuluvan johdon suoraa sähköpaimenen maadoituspuolelta lammasverkkoon. Yläpuolella kulkevaan sähkölankaan sitten sähköpaimenen virtapuolen johto. Tällöin virta kulkee hyvin yleensä myös talviaikana. 

Lammasaitaelementit

Jotkut ei niin aitojen yli loikkimaan intoutuvat yksilöt voi pysyä yhtälailla myös lammasaitaelementeistä tehdyn aidan sisäpuolella, googlettamalla lammasaitaelementit, löytyy maatalouskauppoja, joista näitä nopeasti koottavia elementtejä saa. Nämä on hyvin näppäriä useimpien tuotantoeläinten kanssa, ja niistä saa helposti ja nopeasti koottua aitauksia. Edellämainitun kaltaisesti sähkölangan laitto varoilta aidan yläpuolelle, ei olisi pahitteeksi. 

Koiratarha

Koiratarhaverkkoja on kaupan valtavan monenlaista ja monen korkuista, on myös valmistarhoja, jotka kootaan elementeistä. 

Yleensä näistä rakennetaan ns pienempiä aitauksia hintavuuden vuoksi. Aitaverkko on syytä olla jämäkkää ja kestävää, koska jotkit yksilöt voi kokea voimakastakin tarvetta päästä ulos aitauksesta, ja heppoisammat verkot antaa periksi voimakkaan koiran hampaissa.

Portti on viisain rakentaa sisäänpäin aukeavaksi, n 30-40cm maan yläpuolelle, koska suomen talvi tulee tekemään haasteita oven aukaisuun jos ovi on maantasalla. 
Sisäänpäin aukeava ovi helpottaa myös innokkaammankin koiran pois ottamista tarhasta, kun koira ei voi paiskoa tassulla ovea selälleen. 

On aina parempi, mitä suuremman koiratarhan rakentaa, koska laumanvartija tarvitsee paljon tilaa liikkua, eikä yleisesti miellettyjen koiratarhojen koko ole likimainkaan niin suuri, että koira voisi liikkumisen tarvetta siellä toteuttaa. Virikkeettömyys ja liikunnan puute on omiaan aiheuttamaan  monenlaisia käyttäytymispulmia, kuten ylireagointia, turhaa haukkumista, resurssiaggressiivisuutta jne. Laumanvartijan pito koiratarhassa tulisi olla väliaikainen ratkaisu, jos olosuhteet pakottavat pitämään laumanvartijaa koiratarhassa pitkiä aikoja, kenties koko elämänsä turvallisuussyistä, on huolehdittava riittävästä liikunnasta ja virikkeellisestä elämästä muullatavoin. Suositeltavaa kuitenkin miettiä muunlaisia ratkaisuja ensisijaisesti, koska laumanvartija ei pysty sille ominaisella tavalla elämään ja työskentelemään pienessä koiratarhassa. 

Kulkuväylät koirille

Lampaiden, vuohien kanssa eläville koirille on ilmeisen toimivaa ollut rakennella kolmion muotoinen alaspäin kapeneva puurakennelma, josta koirat kulkevat, mutta lampaat ja vuohet ei sellaisesta mielellään kulje. Myös erilaiset läpät voi torpata lampaiden ja vuohien kulkua, mutta koira oppii läpän läpi kulkemaan helposti. 

Isompien eläinten kanssa kulkuväyline teko on helpompaa, ns pujahdusaukot on helppoja, kunhan huolehtii, ettei vartioitavat pujahda niistä myös. Tällaisia on nautapuolella käytössä ihan ihmisiä vartenkin, että kulkeminen on helpompaa. Aidan alitus on koiralle helppoa, mutta huomioitavaa on, että esimerkiksi nauta mielellään kyllä kokeilee myös aitojen ali luikertelua, samoin kuin hevosetkin. Joten vartioitavien turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota koska monesti ne kulkuaukot, jotka on suunniteltu koiraa ajatellen, on sen kokoisia, että isompi eläin voi pahimmillaan jäädä päästään kiinni sellaisiin. 

Mieti aina turvallisuus, koirien ja eläinten, ettei tapaturmien vaaraa ole.

Kulkuaukot olisi hyvä sijoittaa siten, että koiran on hälyytyksen tullessa helppo siirtyä paikasta toiseen, ja välttää samoja oviaukkoja eläinten kanssa, esimerkiksi meidän lypsylehmät ei koiraa päästä samasta ovesta aina erityisen mielellään, joten koiralla on oltava oma reitti alueen puolelta toiselle, ja eläintilaan. Tätä voi mielessään suunnitellessa hahmotella, mistä hälyytykset yleensä tulee, mistä koiran olisi joutuisin ja helpoin siirtyä, tosin käytännössä koirat siirtyy kuitenkin tilanteen mukaan mistä haluaa, mutta vaihtoehtoja on hyvä olla. 

Turva-alueet

Nuoren koiran ja joskus vanhemmankin koiran kanssa voi tulla eteen tilanteita, jossa koiralle olisi saatava rauhallinen paikka levätä ja olla ilman eläinkontakteja. Tällaisia voi pienempien eläinten kohdalla rakentaa esimerkiksi noilla lammasaita elementeillä laitumille tai isommilla aita elementeillä isompien eläinten laitumelle, siellä myös koiran ruokinta on helppo toteuttaa siten, ettei muut eläimet pääse niihin käsiksi. Lampaat ja vuohet ainakin kuuluu olevan hyvinkin kiinnostuneita maistelemaan koiranruokia. Koiran voi myös neuvoa niinsanottuun ruokinta-kojuun, joka on neliskulmainen laatikko, jossa on koiran pään mentävä reikä, ja muoviläppä estämässä esim lintuja mussuttamasta kaikkia koiran ruokia. (Linnut todella muutoin syö koiran nappulat ja kaiken, jossei niitä suojata) Koira oppii työntämään päänsä laatikkoon ja syömään sieltä.

Ajatuksia aitaamisesta

Olen omakohtaisesti käynyt läpi monenlaisia pulmia aitojen kanssa, ja alkuun meillä ei ollutkaan koiratarhoja kummempia. Ajateltiin, että laumanvartija on irtaalla, ja jos homma ei toimi, keksitään jotain. Ja jotain on keksitty, tuossahan noita omia ideoita joistain vaihtoehdoista. Omien kokemusten jälkeen todella toivoo, että näitä asioita mietittäisi aina mieluummin ennemmin, kuin myöhemmin. 

Minusta aitaamisasiat on mielenkiintoisia, ja mielikuvitusta vaativia juttuja. Eikä se ole jälkeenpäin ajateltuna niin vaikeaa, miltä se kulloisena hetkenä on tilanteen päälletullessa tuntunut. Jälkiviisaana olisi pitänyt herkemminkin ottaa koiratarhat toisinaan käyttöön ja antaa omille aivoille aikaa miettiä paremmin. Toivottavasti tästä jutusta löytyy jotain aitapohdintoihin ja toivottavasti myös he, jotka aita-asioiden vuoksi ei laumanvartijaa ole hankkinut, oivaltaa, että eihän se oikeastaan niin mahdotonta olekkaan. Yleensäkin, aitaamisessa ja kaikessa, asiat on juuri niin hankalia kuin niistä itse tekee... 

Lisää juttua löytyy parempi arki laumanvartijan kanssa facebook ryhmästä aitaamiseen liittyvillä hakusanoilla, ja on siellä kuva albumikin aiheeseen liittyen. 

Marde

Mikä ihmeen laumanvartija?

 Mistä puhutaan, kun puhutaan laumanvartijoista? 

Moni laumanvartijarotu kulki ennen nimen "Paimenkoira" alla, jollaisina ne nykyisinkin mm. englanniksi tunnetaan. Suomessa rotujen harrastajat ja kasvattajat toivoivat muutosta, sillä tämä antoi väärän käsityksen laumanvartijakoirien käyttötarkoituksesta. Tämä siis jo kertokoon että laumanvartijakoirien tehtävä ei ole paimentaa. Monesti laumanvartijoiden historiasta kerrotaan, että koirat kulkivat lampaiden ja karjan mukana paikasta paikkaan. Tämä pitää paikkaansa, mutta koirat kulkivat vierellä, lauman seassa ja edessä. Turvaten lammaskatraan ja karjan elon. Laumanvartijat eivät siis ole paimenia, vaan laumansa puolustajia, jopa oman henkensä uhalla. 

Laumanvartijakoirat ovat alkukantaisia rotuja. Niitä ei tarvitse kouluttaa tehtäväänsä. Vahtiminen kulkee siellä geeniperimässä. Mutta sen sijaan ohjausta laumanvartijat tarvitsevat. Kun mennään historiassa taaksepäin tai alkuperäisalueelle, on siellä koiran mukana paimenet. Meillä Suomessa tuota paimenkulttuuria ei ole. Reilun kymmenen vuoden aikana laumanvartijakoirat ovat yleistyneet täällä Suomessakin, ja eri laumanvartijarotuja meiltä löytyykin Suomesta reilu 10. Voimme kuitenkin sanoa että laumanvartijoiden kanssa rinnakkaiselossa,olemme aika noviiseja. Keski- ja Etelä-Euroopassa, puhutaan tuhatvuotisesta perinteestä. 

Suomessa moni sekoittaa vielä nykyaikanakin laumanvartijarotuiset suojelu- ja vahtikoiriin. Koiran toimintatavoissa on kuitenkin merkittävä ero. Siinä missä suojelu- ja vahtikoirat pyrkivät käymään uhkaan kiinni, toimii laumanvartija pelotteena ja sen kautta ennaltaehkäisynä.  Tämä näkyy voimakkaana haukkumisena omalla reviirillään. Juuri haukkuminen tuo omat haasteensa laumanvartijakoirien pitämiseen. Päivän hämärtyessä, koiran vaistot voimistuvat ja monesti esiintyy ennakoivaa vartiointihaukkumista. Tiiviisti asutetulla asuinalueella, tämä varmasti tuo omat ongelmansa. Yhteenottoa uhkan kanssa pyritään siis välttämään viimeiseen saakka, usein pelote toimii ja peto jatkaa matkaansa toisaalle. Mutta joissain tilanteissa yhteenotolta ei vain vältytä. Silloin koirien tehtävä on suojella omiaan,oman henkensä uhalla. Petopaine-alueella suositellaan vähintään 2 koiran pitämistä. Käytännössä 2-3 koiraa suojaa 50-100 lampaan katraan. Tositilanteessa koirat toimivat yhteistyössä. 

Laumanvartijakoirat ovat kestäviä koiria, ja niiden liikunnantarve perustuu niiden sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Kun ne saavat liikkua vapaana laajoilla alueilla nuoresta lähtien, ne kasvavat ja kehittyvät tasaisesti omaan tahtiin, keräten vähitellen lihasmassaa. Laumanvartijoiden turkki on jokasään kestävä. Paksun pohjavillan ansiosta, ne pärjäävät myös kylmimpinä vuodenaikoina ulkona vartioiden. 

Millainen on sitten tyypillinen laumanvartija?

Roduissa ja yksilöissä on isoja eroja. Laumanvartijakoirat on jalostettu suojelemaan karjaa ja omaa aluetta varkailta ja pedoilta. Edelleenkin koiria käytetään niiden alkuperäisessä tarkoituksessa, niin eläin- kuin aluevahteina. Jokaisen rodun ihanteena on toimintavarma ja itsenäinen koira, joka pystyy toimimaan luotettavasti työtehtävässään. Laumanvartijalle oma alue on kaikki kaikessa, vieraassa ympäristössä koiran reagointi on pienempää. Rohkeus ja toimintakyky ovat olleet roduissa arvostetussa asemassa, mutta jokaisesta rodusta löytyy myös pehmeyttä. Laumanvartija muistaa hyvin, mikäli häntä on kohdeltu jossain elämänvaiheessa kaltoin. Mutta pehmeyttä tarvitaan myös työkäytössä,  Luotettavalta ja toimivalta laumanvartijalta vaaditaan juuri oikeanlaista luonnetta. On vain fakta, että kaikista yksilöistä, ei ole toimimaan luotettavasti eläin- eikä aluevahtina. 

Laumanvartijat ovat kooltaan isoja, niitä ei hallita voimalla vaan omistajan ja koiran välisellä luottamus-suhteella. Luottamus koiran ja omistajan välillä on todella tärkeää. Omistajan täytyy myös tiedostaa millainen koira ja yksilö hänellä on käsissään. 

Rotu on parhaimmillaan vastuuntuntoisella, laumanvartijan sielunelämää ymmärtävällä omistajalla, joka tarjoaa koiralle sille sopivan asuinympäristön, jossa koira saa toteuttaa sille luontaista vahtimisviettiään, mutta kuitenkin siten ettei sillä ole jatkuvasti liikaa ärsykkeitä. 

Laumanvartijaa ei hankita hetken mielijohteesta. Täytyy muistaa, että jokainen laumanvartijakoira on orientoitunut työntekoon enemmän tai vähemmän. Ominaisuudet kulkevat sen geeniperimässä. Vahtimisviettiä ei voida kouluttaa poissa koirasta. Sosiaalistamisella ja opettamisella voidaan vaikuttaa siihen millainen koiran kynnys on reagoida eri asioihin. 

Laumanvartijakoirat ovat hienoja, ja niistä voi oppia jatkuvasti lisää. Meidän täytyy vain muistaa rotujen alkuperä ja kunnioittaa sitä! 

-Heini

Marden lähtökohdat blogikirjoituksille

Mun matka laumanvartijakoirien kanssa alkoi n viitisen vuotta sitten, kun halusin alkaa nukkua kesäyöni rauhassa pelkäämättä, että joku petoeläin on aterioimassa mun lehmiä.

Roduksi valikoitui owczarek podhalanski. Ja Justiina kotiutui meille eläinten vahdiksi. Se olikin koira vailla vertaa eläinten kanssa, mutta valitettavasti jouduimme siitä luopua aivan liian varhain vakavien käytösongelmien vuoksi, joka johti lopulta siihen, että koira vahingoitti vartioitavaansa pahasti. Kaikesta päätellen, kyse oli kuitenkin jostain vakavasta terveydellisestä asiasta, joka sai koiran käyttäytymisen muuttumaan rajusti hyvin lyhyessä ajassa, myös koiran lopettanut eläinlääkäri löysi koirasta huolestuttavia seikkoja lopettaessaan sen.

Meille oli jo tullut aiemmin toinen podhalanski, Tuhti. Ja senpä kanssa elämä jatkui Justiinan poismenon jälkeen. Tuhti ei koskaan kovin voimakkaasti eläimiin sitoutunut, mutta elää kyllä eläinten kanssa 24/7 ja varmaa ainaki 360 jossei 365. Tuhtille hankittii vastuunjakajaksi podhalanski, Vesseli. Vesseli sitoutui eläimin todella voimakkaasti, mutta oma osaamattomuuteni tämän yksilön kohdalla koitui ongelmien tuojaksi. Lopulta Vesseli vaihtoi kotia.

Nuo kokemukset alotti mielessä sellasen prosessin, että on pakko yrittää ymmärtää paremmin, pakko yrittää oppia asioita. Ja niin alotin matkan kohti koiran mieltä kirjallisuuden parissa, erilaisten artikkeleiden parissa, ja olen seuraillut aktiivisesti keskusteluja niin suomalaisilla kuin englanninkielisillä foorumeilla.

En siis ole mikään koirakuiskaaja, vaan valitettavan tavan talliainen, joka on hyvin pettynyt omaan osaamattomuuteensa koirien ohjaamisen suhteen. Osaamattomuus ja ymmärtämättömyys tuskin koskee ainoastaan itseäni, joten toivon, että kaikenlaisten läpikäymieni ajatushautomoiden ja kirjallisuuden ansiosta osaisin antaa ihmisille näkökulmia, herätellä ihmisiä miettimään asioita enemmän, tulla tiedostavammaksi koiriensa kanssa matkaa tehdessä. Ja ennenkaikkea, oppia itse taas kokoajan enemmän lukijoiden ajatusten ja kokemusten myötä.

Ihanteellisimmillaan laumanvartijan kanssa elämä lähtee sujumaan kuin ajatus, koira oppii ja osaa jo pienestä lähtein niin sisäsyntyisesti olla oikein. Niin mulla meni kahden ensimmäisen kanssa, ja vielä toiselle vuodelle kolmannenkin kanssa. Mutta olen ollut onnekas, on ollu erinomaisia pentuja, jotka on antanu anteeksi ne mokailut, joita itse olen tehny, ajatellessani, että siinähän ne työnohessa oppii olemaan ja elämään. Ja oppivatkin, mutta sitten, kun kaikki ei menekkään aivan ku on ajatellu... Sillon kaipaisi jotain apua ja tukea, ja sitähän olen kyllä saanut, en vaa oo osannu vastaanottaa erityisen hyvin, olen siitä pahoillani kaikille niille, jotka on kuitenkin yrittäneet takoa viisautta mun pääkoppaan. Toisaalta sitten oivalsin, että kaikkien on helppo antaa toisilleen neuvoja, mutta lopulta vastaanottajan on oltava valmis ottamaan ne neuvot vastaan. Ja se ei ole helppoa.
Siksipä toivonkin, että kun jaan ajatuksiani, ihmiset saisi kenties jotain mihin tarttua ongelmien keskellä, en osaa neuvoja antaa, mutta uudenlaisia näkökulmia ehkä, jotka on apuna vastaanottamassa toisten neuvoja, tai jopa oivaltamaan ne ratkaisut itse.

Nyt meillä on kasvamassa pyreneittenmastiffipentu Hapsu, ja tuntuu, että taas ollaan onnekkaina saatu hyvä pentu kasvamaan. Ehkä kerron rotuvalintaan liittyviä ajatuksia jossain blogitekstissä, joita itse olen tuumaillut päätyessäni neljännen kohdalla eri rotuun.

On synkkää lukea epäonnisista tilanteista laumanvartijakoirien kanssa, ja onkin tärkeä muistaa, että meillä suomessa karsintaa ei tapahdu juuri yhtään. Kaikki pennut on "potentiaalisia eläinvahteja" useinkin, vaikka todellisuus on, että kaikista ei siihen ole, koskaan. Ei vaikka kuka guru sen koiran kanssa puljaisi, siitä ei välttämättä kasva luotettavaa eläinten kanssa eläjää. Itsesyytökset kuuluu asiaan, ku asiat ei suju, kuin on suunnitellut, mutta jokainen meistä tekee parhaansa sillä tietotaidolla mikä meillä on olemassa, joten itseään ei pidä ruoskia kohtuuttomasti. Eikä meidän tavan talliaisten tarvitse mitään koirakuiskaajia olla, mutta me jokainen voidaan oppia kuitenkin kokoajan lisää vähentämään riskejä kaikenlaisten ongelmien syntymiseen.


Mulle tärkeintä on, että meillä kaikilla olis parempi arki laumanvartijan kanssa, ja että meidän eläimillä olis parempi arki laumanvartijan kanssa. 

Heinin lähtökohdat blogikirjoituksille

Lyhyesti ja ytimekkäästi lähtökohtana tälle kaikelle on valtava tiedon- ja oppimisenhalu. Lähdin kunnolla mukaan laumanvartijoiden maailmaan kun perheseemme saapui ensimmäinen estrelanvuoristokoira, Lissu. Tätä ennen käsissäni oli ollut kuvasz. Yhteinen tiemme tämän kuvaszin kanssa jäi lyhyeksi. Olin näihin aikoihin juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut. En ole lähtöisin lähtökohdista, jossa olisin elänyt elämäni koirien kanssa. Kyllä meillä on koiria ollut mutta vain perheenjäsenenä. Myöhemmin koiria oli vain siksi, koska minä niitä halusin. Niihin vuosiin oli mahtunut kokemusta monenlaisesta koirasta, vetokoirista palveluskoiriin. Luulin jopa tietäväni koirista jotain.  Ensimmäisen kuvaszin aikoihin asuin silloisen avomieheni kanssa rivitalossa. Aina olen tykännyt liikkua ja olla aktiivinen. En todellakaan tiennyt mitä minulla oli käsissäni. Aktiivinen elämä ei vain riittänyt pitämään koiraa tyytyväisenä. Olin suorastaan itsekäs, kun otin kyseisiin olosuhteisiin laumanvartijan mutta toisaalta, tämä kaikki on nostanut myös merkitystä kasvattaja-uralleni ja tehnyt minusta todella kriittisen uuden kodin suhteen. Koira palautui kasvattajalle, mutta minun työni laumanvartijoiden parissa käynnistyi sillä hetkellä.
Olen todella iloinen siitä, että ensimmäinen estrelamme oli juuri Lissu. Hän opetti minulle todella lyhyessä ajassa enemmän kuin mikään kirja. Hän opetti minua kunnioittamaan rodun alkuperäisyyttä, keksimään ne keinot, miten saada yhteiskuntakelpoinen koira ilman herkkuja ja silittelyjä. Lissu opetti että yhteys minun ja hänen välillä on se juttu. Mikäli Lissu olisi ollut luonteellisesti sieltä helpoimmasta päästä, olisin saanut aivan väärän kuvan. En olisi sisäistänyt edes niitä kirjoituksia laumanvartijoista. Asioiden ymmärtämisen ja sisäistämisen välillä on pieni ero, mutta merkittävä ero.

Nyt vuosia myöhemmin, olen raapaissut aika syvältä tuolla laumanvartijoiden alkuperästä, erityisesti kiinnostunut niiden alkuperäisestä työkäytöstä. Millaisia koirat olivat luonteeltaan silloin, millaisia toimintatapoja heillä oli silloin? Sanotaan että rodut eivät ole muuttuneet, ympäristo vain on muuttunut. Mutta kuinka paljon ympäristö on muovannut rotuja? Kuinka paljon yritämme jalostuksellisesti muovata koiria, niiden luonteita? Vaadimmeko koiriltamme nykyään liikaa, odotammeko niiltä yksinkertaisesti liikaa? Kun vaatimustasomme koiriamme kohtaan nousee, törmäämme enemmissä määrin epäonnistumisiin, mutta onko vika aina koirassa vai vaadimmeko heiltä vain liian suuria asioita? Kun taas, vetoammeko koirien historiaan ja alkuperäisyyteen emmekä näekään koiriemme heikkouksia mm. luonteissa? 

Tuossa on kiteytettynä aikalailla ne kysymykset, miksi minä olen mukana tässä jutussa ja mitkä ovat ne lähtökohdat minulle. 

- Heini

Hanna-Marin lähtökohdat blogikirjoituksille

Laumanvartijakoirat ovat olleet tiiviisti osa elämääni vuodesta 2003 lähtien. Sitä aikaisemmin olen ollut aktiivinen pk-harrastaja. Itselläni on ollut kaukasiankoiria, keskiaasiankoiria, kuvaszeja sekä nyt rotunani on vähän vähemmän Suomessa tunnettu sarplaninac.  Osa koiristani on tullut aikuisena kodinvaihtajana, osa pentuna ja osa on syntynyt luonani. On ollut hyvin erityyppisiä koiria, erilaisella taustalla olevia ja osa puhtaasti aluevartijatyyppisiä, jotka ovat vain aidan takaa voineet suorittaa eläinvahtitehtäviään. 

Minä ja kaukasiankoira Sergei

Laumanvartijakoirat eivät ole yksi ainoa rotu ja maailmalla on edelleenkin paljon syrjäseutuja, joissa eläinten ja omaisuuden vartiointiin käytetään koiria, joilla on vuosisatojen myötä syntyneet ominaisuudet tehtäviin. Ne koirat eivät välttämättä edusta mitään tunnettua rotua vaan omistajille tärkeintä on koirien toimivuus työssään - lauman, omaisuuden, ihmisten ja alueen turvaaminen varkailta ja pedoilta. Työtehtävät, olosuhteet, kulttuuri, historia, petopaine ja monet muutkin seikat muovaavat ja ovat muovanneet alueellisesti hieman erityyppisiä koiria, joista sitten on kehittynyt myös nykyisin tunnetut rodutkin. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa rotua, ei yhtä ainoaa oikeaa laumanvartijaa, vaan rotujen sekä eri linjojen hieman erilaiset painotukset ovat mielestäni vain rikkaus ja mahdollistavat koirien löytymisen hyvin monenlaisiin tehtäviin.

Kaukasiankoira Sergei uuhien kanssa

Mitä enemmän vuosia kuluu, mitä enemmän kokemuksia tulee, sen paremmin ymmärtää, miten vähän oikeastaan vielä tietääkään ja miten jatkuvasti kehittyvä koiratiede myös antaa paljon mahdollisuuksia soveltaa aiemmin oppimaa yhä paremmin käytäntöön. Tiedonjano on loputon. Suomessa ei ole kulttuuria laumanvartijakoirien kanssa, olemme oikeastaan vasta alkumatkalla tässä verrattuna moniin muihin maihin, joiden historiassa laumanvartijakoirat ovat olleet ja ovat yhä tänäkin päivänä varsin kantava voimavara ja kansantaloudellisestikin merkittävä seikka. Ulkomaanmatkat Balkanin maihin sekä Montanaan ovat tuoneet paljon ymmärrystä laumanvartijakoirien erilaisista rooleista ja myös rotujen alkuperäseutujen työkäytöstä. Omat kokemukset ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä, luonnollisesti.

Makedonian reissukuvaa

Koska itsekin on joutunut monissa asioissa turvautumaan ns. kantapäänkautta oppiin, tieto-taidon ollessa Suomessa varsin puutteellista tai perustuen uskomuksiin enemmän kuin faktaan ja kokemukseen, haluan olla siksi mukana omalta osaltani tuomassa näkökulmia pohdittavaksi ja kokemuksia jaettavaksi.  Ei ole yhtä ainoaa totuutta ja näkemyseroja on aina, olipa asia mikä hyvänsä. Laumanvartijakoirista riittää myös erilaisia uskomuksia ja stereotypioita, mutta kun on nähnyt maailmalla upeita koiria todellisissa työtehtävissä, haastavissa olosuhteissa ja koirat ovat arvostettuja yhteiskunnan tukipilareita - sitä toivoisi Suomessakin saman arvostuksen leviävän sitä mukaa kun oikea tieto koirista lisääntyy. Rotuyhdistyksissä toimiessa missioni on aina ollut sama.

Itse suhtaudun näihin koiriin ensisijaisesti työkoirarotuina ja jokaisella kasvattajalla on omat linjansa, jotka kasvattaja haluaa palvelevan omia tavoitteitaan yhä paremmin. Päämääriin pääsemiseksi on monenlaisia keinoja, joista kukin valitkoon itselleen mielestään soveltuvimmat. Koska eri roduissa ja linjoissa on eroja, kannattaa perehtyä niihin tarkoin koiraa hankkiessa. Kannattaa kartoittaa omat toiveet ja vaatimukset, olosuhteet ja mahdollisuudet.  Kaikista syntyvistä koirista ei löydy juuri kaikkien toivomia ominaisuuksia ja luotettava kasvattaja kykenee tämän rehellisesti myöntämään, vaikka pentu onkin osaltaan vielä kirjoitamaton kirja tyhjine sivuineen ja uuden kodin vaikutus kehitykseen on valtavan suuri. Ihmisten huonot kokemukset ja pelot laumanvartijakoirista kumpuaa yleensä siitä asetelmasta, että on ollut "väärä koira väärässä paikassa" tai ei ole jostain syystä saatu ongelmatilanteissa riittävän ajoissa apua. Roduissa on synnynnäisesti tiettyjä ominaisuuksia, joista voi tulla haasteita ja jopa ongelmia, etenkin jos niihin ei olla perehdytty lainkaan. Vastaavasti pettymys koirien työominaisuuksia kohtaan on ollut välillä suurta. Kaikista koirista ei ole esim. vaativiin eläinvahtitehtäviin ja muutoinkin koirien omistaminen vaatii vastuuntuntoa, oikeanlaisia olosuhteita ja resursseja sekä ymmärrystä siitä, mikä laumanvartijakoira on ja millainen sielunelämä koirilla on, miten laumanvartijakoirapennusta saadaan aikuinen toimiva työkoira jne. Monilta murheilta selvitään, jos hankitaan tietoa jo ennen koirien hankintaa ja ymmärretään myös pidättäytyä koirien hankinnasta, mikäli laumanvartija ei ylipäätään ole paras vaihtoehto omalle perheelle.

Maisemanhoito-osaston suojelupartio

Vaikka näidenkin koirien kanssa voi pienimuotoisesti omaksi iloksi, koiran ehdoilla, harrastaa jotain (esim. nenänkäyttöä, rallytokoa), on syytä kuitenkin vakavasti miettiä jotain muita vaihtoehtoja, jos harrastuskoira on ensisijaisesti haaveissa. Kaikki koirat oppivat ja on hyvin hyödyllistä muodostaa hieno luottamussuhde koiriin erilaisilla pienillä harrasteilla, mutta aktiivista harrastuskoiraa etsivän on syytä miettiä jotain muuta vaihtoehtoa. Olen kuitenkin huomannut, että monet koirat mielellään vaihtavat välillä myös hetkeksi vapaalle eläinvahtitehtävistä ja tekevät esim. pieniä etsintä- ja hajutunnistusharjoituksia. Näillä pikkujutuilla olen saanut luotua koirien kanssa entistä paremman suhteen ja koirien työkäyttöominaisuuksiin ei ole ollut negatiivista vaikutusta, päinvastoin! Usein puhutaan, että näitä koiria ei voi eikä saa kouluttaa. On kuitenkin erittäin tärkeää ymmärtää, miten koirien käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa, miten toivottuja käytöksiä voidaan vahvistaa ja ei-toivottuja vaimentaa. Käytännössä me ihmiset "koulutamme" koiriamme koko ajan niiden kanssa ollessamme, halusimme tai emme. Siksi on erittäin hyödyllistä perehtyä myös koirien oppimiseen ja motivaatioon, sillä koira määrittelee mikä sitä motivoi ja sillä on merkitystä moneen asiaan.

Sarplaninac Dragan etsintä- ja hajutunnistusharjoituksessa

Laumanvartijakoiratkin ovat koiria, eivät tarunomaisia jumalolentoja, jotka kykenisivät suoriutumaan automaattisesti kaikista koirilta vaadituista tehtävistä ihmeellisellä ja yliluonnollisella tavalla. Roduissa esiintyy paljon myös niitä ei-toivottuja ominaisuuksia kuten mm. arkuutta, huonoa hermorakennetta ja liikaa aggressiota, joiden kanssa voi tulla haastavia tilanteita arjessa ja koiran työkäyttöominaisuudet eivät vastaa toivottua.

Itse haluan jatkuvasti kehittyä ja oppia lisää sekä olla myös mukana rakentamassa yhä parempaa arkea laumanvartijakoirien kanssa!


                                                      Laumisterkuin,  Hanna-Mari

Parempi arki laumanvartijan kanssa

Idea blogin aloittamiseen, lähti samannimisen facebook ryhmän tiimoilta. Tarkoituksena on levittää tietoa ja ajatuksia myös facebook ryhmän ulkopuolelle, jotta tavottaisimme mahdollisimman paljon laumanvartijoita suunnittelevia tai jo omistavia ihmisiä.

Alkujaan ryhmän perustamiseen johti monien ihmisten turhautuminen siihen, ettei omien koirien ongelmiin oikein rohjettu lähteä muista facebook ryhmistä kyselemään, kun useimmiten keskustelu johti kaikkea muuta, kuin avun tai neuvojen, vinkkien saamiseen. 

Ideoimme siis porukassa ryhmää laumanvartijakoirista, joka olisi ainoastaan tiedon saamisen, jakamisen paikka, jossa myös anonyyminä voi kysyä neuvoja ja vinkkejä vastaantuleviin tilanteisiin.

Huomioiden aihealueissa laumanvartijakoirien työkäyttöä myös eläinvahteina. Säännöt tehtiin hyvin tiukaksi, jotta muiden ryhmien kaltaisiin tilanteisiin kommentointien suhteen ei ajauduttaisi. Ryhmä sai hyvän vastaanoton, vaikka haasteitakin oli kommentoinnin suhteen, ja toisinaan hieman yhä on, mutta kiitos ryhmäläisille, ryhmän ajatus, idea ja toimintatapa alkaa juurtua jäsenistön mieliin. Jokainen jäsen omilla kokemuksillaan on arvokkainta koko ryhmälle, ja tiedon ja kokemusten jakaminen on varmasti avuksi monille!

Blogia lähdemme työstämään samankaltaisella periaatteella, tietoa, ajatuksia, vinkkejä jakavana blogina. Käsittelemme samoja aiheita, kuin facebook ryhmässä, blogimuodossa. Kirjoitamme myös koosteita eri aiheista käydyistä keskusteluista. 

Laumanvartijakoirien työkäyttö on lisääntymässä yhä enemmän suomessa, mutta varsinaisen laumanvartijakulttuurin puuttuminen on omiaan tuomaan haasteita, uusia yllättäviä tilanteita ja paljon kysymyksiä. Toivottavasti blogin myötä lukijat löytävät uusia näkökulmia, uusia ajatuksia ja vastauksiakin mieltä askarruttaviin asioihin.

Toivotamme lukijoille mukavia lukuhetkiä ja onnistumisia laumanvartijakoirien kanssa.

Mari, Heini, Hanna-Mari